Tunteita..

Tänään tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Aamulla heräsin puhelinsoittoon, joka meni seuraavalla tavalla.

Minä: Haloo.
Soittaja: Huomenta, me kävimme juuri asentamassa hautakiven paikoilleen ja sitä voi nyt mennä katsomaan.
Minä: Anteeksi mitä??
Soittaja: Me kävimme siis juuri asentamassa hautakiven paikoilleen ja sitä voi nyt mennä katsomaan sinne paikanpäälle.
Minä: (tyynen rauhallisesti) Kiitos soitosta. Moikka.

Kyynelet alkoivat samantien valumaan silmistäni. Raivostutti. Painuin peitonalle. Kaverit kyselivät heti, mikä minulla on. En saanut raivoltani ja surultani sanottua kuin että; ei voi olla totta!

Vihdoin sain sanottua ääneen asian. Puin nopeasti päälleni, nakkasin kaikki tavarani alas parvelta missä olin ja ryntäsin ulos tupakalle. Tuntui niin pahalta.

Kiven suunnittelin itse, rakkaudella työstin tämän asian. Sovimme palaverissa, että minulle ilmoitetaan etukäteen, milloin kivi asennetaan jotta osaan olla paikalla. Olimme sopineet koko mieheni suvun kanssa, että olemme yhdessä paikalla tällöin myös. Paikalleen laitto oli sovittu ensiviikolle ja odottelimme soittoa, jolloin hautakivi asennettaisiin paikoilleen. Tuntui niin väärältä, että kivi laitetaankin edellisellä viikolla ja vielä sunnuntaina! Minulle sunnuntai on ollut aina pyhä lepopäivä.

En ymmärrä, miten sain koottua itseni puhelimessa ja tyynen rauhallisesti sanottua vain asialliset kiitoset. Aivan kuin onnettomuuspäivänäkin. Puhuin rauhallisesti, ja sitten räjähti.

Päivä on ollut tunteikas. Olen itkenyt, olen nauranut, olen ollut välillä onnellinen ja välillä onneton. Nyt illalla myöhään puhkesin itkuun. Oli niin paha olla. Tää ikävä sattuu niin syvälle sydämeen, ettei tätä tuskaa voi ymmärtää kukaan muu, kuin saman kokenut.


Minulla on niin ikävä sinua rakas.. <3