Hailuoto.

Olen nyt nuorten leskien vertaistukiviikonlopussa. On itketty, naurettu ja puhuttu. Mikään ei voi olla minulle tällähetkellä parempi paikka kuin tämä.

Ihmisiä ympärillä, jotka oikeasti tietävät, kuin paljon se sattuu kun menettää puolisonsa. Kukaan muu ei voi ymmärtää niin täysin minua, kuin saman kokenut..

Jokainen, joka kärsii jostakin, oli se sitten puolison, lapsen, äidin taikka isän menetys niin hakeutukaa rohkeasti vertaistukiryhmiin! Itse olen saanut niin suuren avun, etten voi kuin kyynelet silmissä todeta, että ilman näitä ihmisiä en olisi taas jälleen hieman eheämpi.

Ihana aamulla ensimmäisenä kun nousee ylös niin katsoa ulos ikkunasta merta, jossa vaahtopäät juoksevat kilpaa. Rakastan merta, sen liikkeitä. Usein istun rannalla ja mietin elämääni. Kuinka elämäni on kuin meri, vaikka pinta olisikin joskus tyyni, niin sisällä voi raivota. Ja kuinka joskus joku aalto elämässä tuntuu, että se vie kaiken mukanaan. Välillä saa keinua rauhallisessa aallokossa, joka rauhoittaa. Taivaanranta on niin kaukana, ei koskaan voi tietää, mitä siellä on, millon tulee päätepysäkki ja mitä matkan varrella vielä ehtii tapahtua.

Tähän loppuun vielä runo kirjasta, jonka ostin äskettäin pienestä putiikista tuosta satamasta.

Tämä runo on Helvi Juolan kirjasta Kaarnalaiva ja minä.



Oi mereni, ystäväni ikuinen,
anna pienen pieni osa yksinäiselle
rannan kulkijalle rauhastasi,
voimastasi, tyyneydestäsi.
Anna askeleihini kesäpäivän keveys
vielä auringonlaskun aikaan.
Anna tyyneys vielä senkin jälkeen
un aurinko pilviin hukkuu
ja olen yksin.
Anna rauhastasi silloinkin
kun tuulet ja pauhusi minut saartaa.



<3