Tämän illan ja yön uusi tunne.. tunnen että en osannut arvostaa Petroa riittävästi hänen eläessään.. Ja siksi hänet otettiin minulta pois. Tunnen, etten osannut iloita siitä riittävästi, mitä minulle oli annettu. Minulle oli annettu puoliso, joka rakasti minua täydestä sydämestään, hän oli vilpitön, rehellinen, avoin ja luotettava. Osasinko olla tyytyväinen? Rakastin häntä ylikaiken, rakastan edelleen, vaikka rakkaus onkin muuttanut muotoaan.
Välillä on pitkiäkin aikoja, kun tunnen että kaikki on hyvin. Keskityn täysin uuteen elämääni ja uuteen aviomieheeni, joka on minulle rakas, rakkain tässä maailmassa. Samalla pelkään kuitenkin, että kaikki taas sortuu. Pelkään, että kaikki toistuu. Kestäisinkö toista tuskaa? Enhän ole edes tätä ensimmäistä saanut loppuun..
Tässä tämän yön ajatuksia. Otin rakkaastani tehdyn kuvakirjan käteen ja selasin kuvia kyynelsilmin.. Aluksi hymy huulilla, hyvät muistot tulvien mieleeni. Lopussa hautajaiskuvien kohdalla puistatti.. Hrr.. Kylmät väreet menivät kehoni läpi.. Muistin jälleen, mitä olin menettänyt.. Muistan elävästi hautajaispäivän. Kuinka pystyinkään olemaan niin tyynen rauhallinen, keskustelemaan muiden kanssa ja jopa hymyilemään.. Ihmisen mieli on ihmeellinen asia. Se suojelee itseään siltä, mitä ei jaksa kantaa eikä käsitellä. Nyt vasta sen tajuan.. En tunne vieläkään olevani valmis uuteen tulevaisuuteen, liekö koskaan.
Pala palalta, askel askeleelta, hetki kerrallaan. Ihmiselämä on täynnä tuhansia pieniä askelia, mutta vain yhden voi ottaa kerrallaan. <3
