Tänään on ollut tunteikas päivä. On itketty onnenkyyneleitä ja välillä tuskan ja kaipuun kyyneleitä.

Olemme tänään saattaneet kaksi rakasta ystäväämme avioliiton satamaan. Itkin jo kirkossa, sillä tilanne herkisti minua todella paljon. Olen ollut minun ja Petron häiden jälkeen muutenkin tunteikkaampi muiden häissä, mutta nyt nämä häät olivat ensimmäiset, joissa olin yksin. :'(

Rakkaani talvella 2011

Itse hääjuhlassa kyynelvirrat vasta aukenivat, kun yhteislaulu hetkessä lauloimme minulle niin tutun ja tuskaisen laulun. Lauloimme laulun, Taivaan muuttolinnun lailla..., ja tämän lauloivat minun läheiset ystäväni Petron hautajaisissa. Ystäväni, morsian, vilkaisi heti laulun alettua minua, ja näin kyynelet hänenkin silmissään. Itse en voinut kyyneleitä pidätellä, mutta muutaman säkeistön sain jopa itsekin laulettua. Laulun loputtua kokosin itseni ja kävelin tyynenrauhallisesti ulos hetkeksi rauhoittumaan. Eräs vanhemmista ystävistäni tuli perässäni ulos, halasi ja lohdutti. Kuinka hyvältä se tuntuikaan. Annoin kyynelten virrata ja surun ja kaipuun tulla ulos jokaisesta sopestani.

Eilinen oli raskas päivä. Rakkaani kuolemasta tuli täyteen 6 kuukautta. Kuinka olenkaan kaivannut häntä näinä kuukausina. Rakkaus häneen oli niin syvä koko sen lyhyen ajan, jonka tunsimme. Rakastan miestäni vieläkin, mutta pikkuhiljaa sydämeni alkaa olla myös valmis avautumaan ympärilleni. En ole vielä miettinyt kovinkaan paljon tulevaisuutta, rakastumista, ehkä jopa avioliittoa. Sen aika ei ole vielä. Tunnen kuitenkin, että muutos on tulossa. Olen huomannut, että silmäni näkevät jo muutakin, kuin omat varpaani. Olen nostanut katseeni maasta, olen katsonut tähtiin saakka.

Ehkä tämä elämä tästä vielä joskus voittaa... <3

Kuva on otettu hetkellä, jolloin nostin katseeni ylös ylös korkeuksiin.