Siitä on jo 5 kuukautta, kun kaikki tapahtui. Muutama sekunti, ja kaikki oli ohi.
Vieläkään en käsitä..
Rakas mieheni nukkui pois tästä maailmasta 17.2.2012, kun hänen ajamansa auto ajautui päin kuorma-autoa. Tästä tulette rakkaat lukijat lukemaan vielä paljon.
Sain noin tunnin sisällä onnettomuudesta soiton, joka muutti koko elämäni.
Maa katosi jalkojeni alta..
Kaikki katosi..
Silti hymyilin, päätin selvitä ainakin kuukauden. Niin, olen selvinnyt jo 5 kuukautta..
Hitaasti, välillä varmasti, välillä haparoiden kuljen valoa ja omaa itsenäistä elämää kohti. Hiljalleen..
Tunnen, itku on tulossa jälleen, tämä ikuinen vieraani.. Suru ja tuska hukuttavat alleen kuin aalto, joka pyyhkäisee merenpinnalla kellujan syvyyksiinsä. Taistelen. Tunnen kuinka joku nostaa minua. Näen käden. Kiitos rakkaat ystäväni, kiitos. <3
Kirjoitin runon rakkaalleni hautalaitteeseen. Se kuvaa tunteitani niin hyvin.
Tähän jääköön tänään.. Palaan pian..
Kaunista mutta niin surullista. Milla elämän on vain jatkuttava <3 Ajattele että meitä on muitakin jotka on saman tilanteen kokeneet, liian aikasten täältä rakas ihminen otetaan. Se vertaistuki on tärkeää!!!
VastaaPoistaVoi Milla :/ Hienosti olet selvinnyt. Ei sitä tavatessa tiedä, mitä kaikkea ihminen kantaa sisällään.
VastaaPoista