Kyyneleet virtaavat sisääni, polttaen sisimpäni karrelle..
onko aina ollut näin, kysyn itseltäni.
Onko aina niin että minä annan, saamatta itse mitään?
Tuska vyöryy sanojen mukana ulos minusta.
Katson itseäni vailla rakkautta ja ihmettelen,
miksi ja milloin menetin itseni,
oliko se tämä kipu kokonaisvaltainen,
joka vei minut mennessään?
Oliko se masennus, joka muutti minut?
Surullisena, laitan oveni lukkoon ja piiloudun.
-tuntematon-
Olen sirpaleina. Elämänilo kadonnut. Mutten tahdo kuollakaan.
Päivä ja hetki kerrallaan, pienin askelin.
Jaksoin silti yöllä yksin pihalla seisoskellessani hymyillä. Pakkanen nipisteli poskia, kuu valaisi pihan ja lumi kimmelsi kilpaa tähtien kanssa.
Ei auta kuin etsiä pienistä hetkistä ja asioista iloa jonka avulla jaksaa seuraavaan päivään.
Hiljalleen, sirpaleita keräillen.
